Roskat pois rattailta eli salkku kesäkuntoon
julkaistu 14. kesäkuuta 2011 klo 10:11
Lomalla sitä mieluummin upottaa varpaat kuumaan hiekkaan kuin huolehtii salkusta. Ennen lomaa kannattaa varmistaa, että salkku on hyvässä kesäkunnossa.
Loma se lähestyy omatoimiselle sijoittajallekin, ja on päästävä huilimaan vaarantamatta saavutettuja tuottoja. Toisaalta olisi hyvä varmistaa, ettei lomalta palattua olisi ikäviä yllätyksiä vastassa. Mikä siis avuksi? Salkku onkin syytä tuunata sellaiseen lomakuntoon, että sijoittajan ei tarvitse omaa lomarentoutustaan pilata pohtimalla joka hetki salkun lomakestävyyttä. Koitapa siis seuraavaa lähestymistapaa lomasalkun tuunaukseen!
1) Katso ensin kokonaisallokaatiosi ja varmista, ettei pitkä nousuputki ole lihottanut osakepainoasi liian suureen ylipainoon suhteessa riskinsietokykyysi. Ennen toukokuun kurssinotkahdusta osakkeet ovat olleet Euroopassa nousutrendissä yli 800 päivää, ja niiden aikana Stoxx -600 indeksi on kipittänyt n. 75 prosenttia. Ainakin lyhyellä tähtäimellä yritysten tulosennusteita on laskettu selvästi vuodenvaihteesta. Tapiolan sijoitustutkimuksen mukaan olemmekin siirtyneet suhdannekellossa kypsempään, hitaan kasvun vaiheeseen. Toisaalta arvotustasot suhteessa vallitsevaan korkotasoon eivät ole erityisen korkeat ainakaan p/e-luvulla mitattuna. Osakkeissa on siis edelleen perusteltua olla mukana, mutta valikoidusti. Älä unohda arvioida salkkusi osinkotuotto-odotusta.
2) Katso seuraavaksi osakesijoitustesi toimialajakauma ja varmista, ettei salkkusi sisällä liikaa syklisiä yhtiöitä. Erityisesti Helsingin pörssissä on paljon syklisiä yhtiötä. Tästä syystä finanssikriisin pohjilta pörssimme nousikin komeasti, mutta kolikolla on toinenkin, ei niin miellyttävä puoli. Tuotot rapautuvat nopeasti suhdanteen edetessä. Näin on käynyt myös tänä keväänä joillekin yhtiöille.
Jos vastasit jompaankumpaan kohtaan kyllä, miksi et siivoaisi salkkuasi ennen lomalle lähtöäsi mahdollisesta ylipainosta osakkeissa tai liiasta syklisten yhtiöiden painolastista? Todennäköisesti paras, mutta ei ihan kivuton, tapa on roskat pois rattailta -lähestymistapa. Se pakottaa ottamaan kantaa nimenomaan syystä tai toisesta niihin epäonnistuneempiin sijoituksiin ja myydä ne pois joko kokonaan tai ainakin osittain.
Tietysti on helpompaa myydä pois hyvin tuottaneet sijoitukset, onnitella itseään hyvistä sijoituksista ja toivoa, että aika hoitaisi ei-niin-hyvät sijoituskohteet. Sijoittajan perisynti on kuitenkin yleensä sietää tappioita liian pitkään ja realisoida malttamattomasti kertyneitä tuottoja.
Mitä tilalle? Euroopan velkakriisi, nousevat korot ja yskähtelevä maailmantalouden kasvu vihjaavat, että pelimerkkejä on hyvä olla varastossa ostopaikkojen varalle: mieluusti riskittömässä korkotalletuksessa, vähäriskisessä korkorahastossa tai vaikkapa korko-ETF:ssä. Sijoitusmarkkinathan kun eivät ala mistään eivätkä pääty mihinkään, ja aina halutessaan pääsee mukaan.
Siivoa siis salkkusi kesäkuntoon lepäämään laiturin nokkaan, aivan kuten itsesikin!
Avainsanat: allokaatio, omatoiminen sijoittaja, osakkeet, talouskriisi, velkakriisi

En opi varmaan milloinkaan ymmärtämään niitä touhuajia, jotka ostavat ja myyvät miten sattuu. Jokaisessa vaiheessa maksaa silloin välityspalkkioita ja pääomaveroja.
Aloitin osakkeiden ostamisen 1960-luvulla. Myynyt olen vain kerran. Silloinkin ostin samat osakkeet takaisin parin kuukauden kuluttua, kun niiden arvo oli vain puolet siitä kuin myydessäni.
Tälläkin hetkellä pörssissä on edullisia suomalaisia arvo-osakkeita. En osta osakkeita arvonnousujen toivossa, vaan ostan ja pidän ja tyydyn osinkoihin. Osinkorahoilla ostan uusia osakkeita silloin kun muut myyvät.
Hei Pentti
Kiitos arvokkaasta huomiostasi. Sijoitustyylejä ja sen myötä tavoitteita on monenlaisia. Osta ja pidä strategia tai ns. osta ja unohda on toki yksi niistä. En kolumnissani kehoitakaan sijoittajia päiväkauppaan vaan kannustan salkun kriittiseen arviointiin ja tarvittaviin toimenpiteisiin aktiivisen sijoittajan näkökulmasta. Osta ja pidä toimi 80- ja 90-luvulla kun taas 2000-luvulla heikosti. Pelkästään Helsingin pörssistä löytyy useita esimerkkejä molempien strategioiden puolesta ja vastaan. Terveisin: Eero
[...] tilanteessa? Arvopaperivälityksen johtajan Eero Saloranta tiivisti kesäkuun blogikirjoituksessaan ajatuksia omatoimisijoittajalle. Nämä ohjenuorat ovat edelleen ajankohtaisia. Kun sumussa on turha katsella kauas, sijoittajat [...]
[...] Siivositko kenties salkkuasi ennen lomaasi, kuten kesän tienoilla tässä blogissa vinkkasin? [...]