Pelkkä aikomus ei kartuta eläkettäsi!
julkaistu 14. kesäkuuta 2010 klo 14:36Vapaaehtoisen eläkesäästämisen kauan kaivattu lakiuudistus tuli voimaan vuoden alussa. Huhtikuussa palveluntarjoajat toivat julkisuuteen omat sidotun pitkäaikaissäästämisen tuotteensa ja kansalaiset pääsivät avaamaan uudenlaisia PS-sopimuksia. Aukeni uudenlainen eläkesäästämisen markkina ja alkoi PS-tuotteiden vertailemisen opettelu.
Reunaehdot tuotteille asettaa lainsäädäntö. Siksi eri palveluntarjoajien tuotteet poikkeavat toisistaan lähinnä siinä, minkälaisia sijoituskohteita voi valita, minkälainen hinnoittelurakenne tuotteella on ja minkälaisia palveluja asiakas saa.
Myös mediassa julkaistiin vertalevia juttuja ja taulukoita ja todettiin, että tarkkana pitää olla. Jotkut suosittelivat vielä odottelemaan sopimuksen tekemisen kanssa loppuvuoteen, koska verovähennyksen kannalta on sama, onko PS-sopimus tehty ja maksu maksettu alkuvuonna vai loppuvuonna. Kiirettä aloittamiseen ei kuulemma ole. Vai onko?
Jos oikeasti aiot kartuttaa eläketurvaasi, niin tärkeintä on aloittaminen.
Mitä aikaisemmin aloitat säästämisen, sitä paremmin ehdit varautua. Asian siirtäminen joulukiireiden aikaan ratkaistavaksi ei tee asiasta yhtään sen helpompaa.
Jos aiot hyödyntää verovähennysoikeuden maksimaalisesti ja sijoittaa 5000 euroa tänä vuonna, aloita sen sijoittaminen jo nyt. Hajauttamalla sijoituksesti esim. kymmeneen 500 euron suoritukseen, pienennät kurssivaihteluiden merkitystä sijoituksesi tuotolle.
Käytännössä olen huomannut, että harva katuu päätöstään, kun on kerran sen tehnyt.
Viime vuoden marraskuussa kysyimme Tapiolan Varainhoidon asiakkaiden tyytyväisyyttä siihen, että oli tullut aloittua jatkuva säästäminen. Peräti 98 prosenttia vastaajista ei harmitellut sitä, että tuli aloitettua! Aika harva siis katuu sitä, että on tullut pistettyä rahaa sivuun ja kerättyä taloudellista puskuria pahojen tai hyvien päivien varalle.
Miten sinä aiot varautua pitkään elämään?
Avainsanat: eläketurva, pitkäaikaissäästäminen, PS-sopimus, PS-tili, säästäminen, sijoittaminen
