Artikkelit avainsanalla ‘kreikka’
Sijoittajan vastuu eli Pandoran laatikko?
Jyrki Mäkelä, johtaja, Tapiola Varainhoito Oy - marraskuu 9, 2011Sijoittajan vastuu on nyt hyväksytty osaksi eurooppalaista valtiovelkakriisiä, ei tosin yksin Suomen ansiosta. EU:n lokakuun lopun huippukokouksessa päätettiin, että jos Kreikka kykenee nielemään sille tarjotun käärmesopan, yksityiset sijoittajat ja luotottajat alaskirjaavat Kreikka-lainoistaan 50 prosenttia niiden nimellisarvosta. Toimenpide todennäköisesti tarkoittanee, että vastaisuudessa euroalueen valtioiden, tai itse asiassa kaikkiin valtiolainoihin, on sisällytettävä luottoriski eli PSI.
Ennen Kreikan kriisiä valtionlainat nähtiin turvasatamana. Mihin sijoittajat turvautuvat seuraavaksi?
Eurokriisi on tuonut mukanaan varsinaisen termiviidakon. Yksi lanseeratuista termeistä on PSI –Private Sector Involvement, suomeksi kenties valtiovarainministerimmekin käyttämä ”sijoittajan vastuu”. Se nousi Suomessakin viime kevään eduskuntavaalien yhteydessä keskeiseksi teemaksi silloiselle oppositiopuolueelle, SDP:lle ja saattoi auttaa puoluetta nousemaan laskevalta kannatussuunnalta jälleen hallituspuolueeksi.
Pandoran laatikko auki?
Vaalit on käyty ja sijoittajan vastuu on nyt hyväksytty osaksi eurooppalaista valtiovelkakriisiä, ei tosin yksin Suomen ansiosta. EU:n lokakuun lopun huippukokouksessa päätettiin, että jos Kreikka kykenee nielemään sille tarjotun käärmesopan, yksityiset sijoittajat ja luotottajat alaskirjaavat Kreikka-lainoistaan 50 prosenttia niiden nimellisarvosta. Toimenpide todennäköisesti tarkoittanee, että vastaisuudessa euroalueen valtioiden, tai itse asiassa kaikkiin valtiolainoihin, on sisällytettävä luottoriski eli PSI.
Avattiinko tällä päätöksellä Pandoran-laatikko? Nähtäväksi jää, millaiset vaikutukset päätöksellä on käytännön sijoitustoiminnalle tulevaisuudessa.
Valtionlainat, taakse jäänyt turvasatama?
Jos siis Kreikan kriisiin saakka valtioiden (lue: kehittyneiden talouksien) velkakirjoja pidettiin riskittöminä, nyt ajat ovat muuttuneet. Riskittömyys on ollut tärkeää, koska sen ansiosta valtiot ovat saaneet rahoitusta julkisiin menoihin taantuman iskiessä. Valtiolainat onkin aiemmin nähty turvasatamana. Hyvä esimerkki on vuoden 2008 finanssikriisi, jolloin valtiot tukivat pankkeja takaamalla säästäjien talletukset ja pankkien velat. Jos valtionlainoja ei jatkossa pidetä riskittöminä, julkisten menojen rahoitusmahdollisuudet heikkenevät.
Jos valtionlainoja kohdellaan kuin yksityisiä lainoja, se tarkoittaisi, että valtion rahoitus vaikeutuisi taantumassa ja helpottuisi noususuhdanteessa. Taantumat syventyisivät entisestään. Käytännössä julkisia menoja jouduttaisiin leikkaamaan samaan aikaan kuin yksityinen kysyntä supistuisi.
Kullasta uusi turvakohde sijoittajalle?
Entä sijoittajat? Omaisuusarvojen laskiessa pääoma hakeutuu aina turvasatamaan, aiemmin siis valtiolainoihin. Mutta miten käy tulevaisuudessa – tuleeko kullasta uudelleen uusi turvakohde? Kulta ei ole historiansa aikana koskaan menettänyt arvoaan lopullisesti, mutta sen arvo heilahtelee voimakkaasti. Heikkoutena on myös se, ettei se tarjoa tasaista positiivista kassavirtaa (kullan hallussapidosta aiheutuu enemmänkin kustannuksia).
Turvasatamaan eivät ainoastaan hakeudu piensijoittajat, vaan myös eri maiden keskeiset finanssi-instituutiot, kuten pankit, eläke- ja vakuutusyhtiöt ja muut institutionaaliset sijoittajat maksukykynsä ja vakavaraisuutensa turvaamiseksi. Valtionlainoja varten pankkien ole tarvinnut varata erillistä riskipääomaa.
Lisääkö PSI tartuntavaaraa?
Nyt siis finanssisektori rahoittaa luottamuksen menettänyttä valtiota, joka vastaavasti yrittää tukea huojuvaa finanssisektoria, joka on taas menettänyt sijoittajien luottamuksen ko. maan ongelmista johtuen. Ottamalla PSI nyt konkreettisesti osaksi Kreikan kriisin ratkaisua, tartuntavaara kasvaa ongelmissa olevien reunavaltioiden lisäksi myös muihin valtioihin.
PSI:n puolustajat toteavat, että yksityisen sektorin on kannettava rahoittajan roolissa vastuunsa. Ongelmana on pankkitoiminnan suhdanneherkkyys. Pankkien pääomarakenne ei kestä ylimääräisiä paineita, jotka kohdistuvat omiin pääomiin. Pankkien velkapaperit muodostuvat em. syistä erittäin riskipitoisiksi, ellei niiden riskillisyyttä kyetä pienentämään turvaavuusperiaatteiden ja finanssiviranomaisten systemaattisella valvonnalla ja tuella.
Paluu lähtöruutuun - taantuman ja pankkikriisin kautta?
Tulevaisuus näyttää tässä suhteessa synkältä. Euroalueen tasapainon ja uskottavuuden korvaa todennäköisesti pitkällä aikavälillä vain liittovaltiorakenne, keskeisesti koordinoitu talouspolitiikka ja talousalue, jolla on yhden rahapolitiikan täydennykseksi vain yksi talouspolitiikka. Jos kriisiä ei saada torjuttua, vaan euroalue hajoaa joko osittain tai kokonaan, edessä on paluu lähtöruutuun, kunhan ennen sitä on koettu syvä taantuma yhdistettynä vakavaan pankkikriisiin.
Maailman ahkerimmat maat
Tom Liljeström, toimitusjohtaja, Tapiola Varainhoito Oy - lokakuu 17, 2011Arvatkaa, missä maissa tehdään eniten töitä? Kysymys alkoi kiinnostaa, kun konsulttiystäväni esitti Kreikan ongelmien johtuvan siitä, että he ovat laiskoja. Vastauksen kysymykseen antavat OECD:n tilastot. Etelä-Korea on komeasti ykköspaikalla. Töitä tehdään noin 2300 tuntia vuodessa. Lomapäiviä on virallisesti 16, mutta niistä pidetään yleensä vain 6. Suomessa tehdään noin 1600 tuntia, eli 200 päivää kertaa 8 tuntia päivässä. Saksassa tuntimäärä on lähes sama, 1500 tuntia. Toinen sija oli minulle täysi yllätys: Kreikka, noin 2200 tuntia!
OECD:n tilastojen mukaan kreikkalainen paiskii töitä 2200 tuntia vuodessa, kun taas Suomessa vastaava luku on 1600 tuntia.
Arvatkaa, missä maissa tehdään eniten töitä? Kysymys alkoi kiinnostaa, kun konsulttiystäväni esitti Kreikan ongelmien johtuvan siitä, että he ovat laiskoja.
Vastauksen kysymykseen antavat OECD:n tilastot. Etelä-Korea on komeasti ykköspaikalla. Töitä tehdään noin 2300 tuntia vuodessa. Lomapäiviä on virallisesti 16, mutta niistä pidetään yleensä vain 6. Suomessa tehdään noin 1600 tuntia, eli 200 päivää kertaa 8 tuntia päivässä. Saksassa tuntimäärä on lähes sama, 1500 tuntia. Toinen sija oli minulle täysi yllätys: Kreikka, noin 2200 tuntia!
Luku oli sen verran erikoinen, että halusin katsoa työn tuottavuutta. Mittarina OECD käyttää kansantuotetta per tehdyt työtunnit. Saksa ja Suomi ovat lähes samassa, noin 38 euroa per tunti. Kreikassa työn tuottavuus on noin 17 euroa per tunti.
Ero on niin suuri että joko Kreikka liioittelee työtuntejaan, käyttää tuntinsa tehottomasti tai harrastaa harmaata taloutta. Uskon kaikkiin näihin tekijöihin.
Mitä väliä tällä on sijoittajalle? Haen niitä maita, joissa keskivertohenkilö haluaa parantaa omaa tilannettaan panostamalla työn tekoon. Sitä mukaan, kun rahoittajat kyllästyvät nykyisen velkavetoisen elintason maksamiseen tai työ ei maistu muista syistä, maiden tiet alkavat erottua. Ne maat, joiden talous pohjautuu tehdyn työn tulokseen eikä velan ottoon, tarjoavat kestävän pohjan myös siellä toimivien yritysten tuloskunnolle.
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Arvopaperin kumppaniblogissa 14.10.2011.
Velkasolmusta hirttosilmukka?
Timo Vesala, ekonomisti, Tapiola Varainhoito Oy - syyskuu 28, 2011Euroopan velkakriisi on vetänyt poliittisen päätöksenteon niin tiukkaan solmuun, että henki meinaa loppua. Happi alkaa olla vähissä myös muutamilla isoilla euromailla. Oireellisesti Italian valtiovarainministeri Giulio Tremonti joutui jo tekemään ”viinaset” eli lähtemään rahankerjuumatkalle kaukoitään. Aika moni alkaa olla jo kypsä lyömään hanskat tiskiin ja vaatii kriisimaiden erottamista rahaliitosta – jo niiden itsensäkin tähden. Vaan mitä siitä seuraisi?
Euroopan velkasolmu kiristyy ja poliittiset päättäjät haukkovat happea.
Euroopan velkakriisi on vetänyt poliittisen päätöksenteon niin tiukkaan solmuun, että henki meinaa loppua. Happi alkaa olla vähissä myös muutamilla isoilla euromailla. Oireellisesti Italian valtiovarainministeri Giulio Tremonti joutui jo tekemään ”viinaset” eli lähtemään rahankerjuumatkalle kaukoitään.
Osoite oli sinänsä oikea: Kiinan 3,2 biljoonan dollarin valuuttareserveillä voitaisiin kuitata kaikki Kreikan, Portugalin, Irlannin ja Espanjan valtioiden ulkona olevat velat ja kaupan päälle vielä puolet Italian veloista. Valitettavasti vain Kiinalla taitaa olla aika paljon järkevämpiäkin sijoituskohteita kuin velkaisimpien euromaiden valtionlainat. Teoreettisesti Kiina voisi esimerkiksi ostaa joka ikisen maailmassa tuotetun öljypisaran seuraavan 15 kuukauden ajan.
Tremonti-parka tuhahti euroalueen käyvän kohta läpi ”käänteistä kolonisaatiota”, jos rikkaan Pohjois-Euroopan solidaarisuus loppuu. Erilaisia ennakkoehtoja ja kansallisia intressejä onkin ujutettu neuvotteluihin niin paljon, että kriisin ratkaisumahdollisuuksien joukko on käymässä todella ahtaaksi (sikäli kuin sitä on ensinkään olemassa). Aika moni alkaa olla jo kypsä lyömään hanskat tiskiin ja vaatii kriisimaiden erottamista rahaliitosta – jo niiden itsensäkin tähden.
Kriisimaat ulos rahaliitosta? Vaatimusten esittäjät unohtavat, että devalvaatio ei ole mikään ilmainen lounas, vaan rankka tulonsiirto kotimarkkinasektorilta vientiyrityksille.
Näiden vaatimusten esittäjät kuitenkin unohtavat, ettei devalvaatio ole mikään ilmainen lounas vaan rankka tulonsiirto kotimarkkinasektorilta vientiyrityksille. Jos Kreikka irtautuisi rahaliitosta, drakma devalvoituisi välittömästi useita kymmeniä prosentteja kaikkia päävaluuttoja vastaan. Tuontihintojen voimakas nousu käytännössä romahduttaisi tavallisten kreikkalaisten ostovoiman. Periaatteessa Kreikan matkailubisnes kyllä hyötyisi halventuneesta valuutasta, mutta kuka haluaisi matkustaa maahan, jossa onnettomat kansalaiset riehuvat kaduilla?
Euroalueen ydinvaltioiden kannalta Kreikan ero eurosta merkitsisi pankkien luottotappioiden moninkertaistumista. Kreikan valtion ja pankkijärjestelmän lisäksi maksukyvyttömyys leviäisi koskettamaan kaikkia, joilla on vähänkään enemmän euromääräistä velkaa.
Mistä langoista vetämällä Euroopan talouden umpisolmua ryhdytään sitten selvittämään? Kreikka on vahvasti matkalla kohti velkasaneerausta, se on selvä. Siitä huolimatta euroalue olisi turvallisinta pitää nykymuotoisena, sillä Kreikan avaama silmäpako etenisi nopeasti kaikkialle Eurooppaan. Ei ole itsestään selvää, mihin raja euroon kelpaavan ja kelpaamattoman maan välille lopulta asettuisi. Tappiot irtautuvista maista olisivat suuria ja voimakkaat valuuttakurssimuutokset käynnistäisivät ehkäpä ennen näkemättömän varallisuuden uusjaon Euroopassa.
Tämän maanosan historia on sellainen, ettei moista riskiä oikein huvittaisi ottaa.
***
Lue myös:
- Jari Järvisen blogikirjoitus Kolme reittiä velkaongelman ratkaisuun
- Tom Liljeströmin blogikirjoitus Mitä Kreikan velkajärjestelyn jälkeen?
Kolme reittiä velkaongelman ratkaisuun
Jari Järvinen, apulaisjohtaja ja pääekonomisti, Tapiola Varainhoito Oy - syyskuu 21, 2011Pääekonomisti Jari Järvinen jatkaa Kreikka-kriisin mahdollisten ratkaisujen punnitsemista. Kreikan velkakriisin kärjistyminen on esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun valtion velka kasvaa liian suureksi. Kreikka ei ole ongelmansa kanssa yksin, vaan pitkään jatkuneen velkavetoisen kasvun myötä ylivelkaantuminen on myös suurten teollisuusmaiden ja sitä kautta koko maailmantalouden ongelma. Millaisia reittejä velkakriisistä on ulos ja mitä ne merkitsevät sijoittajalle?
Kreikan kuohuttava velkakriisi on ollut suosittu bloggausaihe. Viimeksi Tom Liljeström mietti, millaisia seurauksia velkajärjestelyistä koituisi. Jatkan samasta, tärkeästä aiheesta.
Kreikan velkakriisin kärjistyminen on esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun valtion velka kasvaa liian suureksi. Kreikka ei ole ongelmansa kanssa yksin, vaan pitkään jatkuneen velkavetoisen kasvun myötä ylivelkaantuminen on myös suurten teollisuusmaiden ja sitä kautta koko maailmantalouden ongelma.
Miten velkaongelma voidaan ratkaista? Pohditaanpa muutamaa mahdollista reittiä ja sitä, mitä ne merkitsevät sijoittajalle.
Aika laatia Kreikan velkakriisin tiekartta. Millaista reittiä lähdetään?
1. Vapaiden markkinoiden reitti
- Päättäjät eivät puutu tilanteeseen ja antavat markkinatalouden toimia vapaasti.
- Tässä vaihtoehdossa valtiot jättävät velkansa maksamatta ja sijoittajat kärsivät tappioita. Tämä johtaisi luottolamaan ja varallisuusarvojen merkittävään laskuun. Lopputuloksena maailmantalous ajautuisi uuteen suureen lamaan.
- Sijoittajan näkökulmasta parhaat omaisuusluokat olisivat kulta, dollari ja Yhdysvaltain pitkät valtionlainat.
2. Nykypolitiikan reitti
- Politiikantekijät pyrkivät elvyttävällä talouspolitiikalla edistämään velkavetoisen kasvun jatkumista.
- Käytännössä tämä tarkoittaa uutta velkaelvytyskierrosta ja epätavanomaisia keinoja rahapolitiikassa. Pidemmällä aikavälillä tämä vaihtoehto kuitenkin vain pahentaisi velkaongelmaa ja johtaisi uusiin epätasapainoihin rahoitus- ja hyödykemarkkinoilla.
- Sijoittajalta tämä vaihtoehto edellyttää vahvoja kannanottoja ja parhaat omaisuusluokat vaihtelevat osakkeiden, raaka-aineiden, käteisen ja valtionlainojen välillä riippuen kulloisestakin politiikkayhdistelmästä.
3. Inflaation reitti
- Inflaatio tarkoittaa tässä yhteydessä tulojen, kuluttajahintojen ja varallisuuskohteiden hintojen nousua.
- Varallisuusvaikutus ja tulojen nousu pienentäisi automaattisesti velkavipua eli velkojen osuutta taseissa. Keskuspankit eivät kuitenkaan välttämättä onnistu luomaan inflaatiota tai finanssi-inflaatiota.
- Sijoittajan näkökulmasta kulta ja reaaliomaisuus toimivat tässä vaihtoehdossa parhaiten.
Ei helppoa reittiä. Helppoja ratkaisuja velkaongelman ratkaisuun ei ole. Ensimmäinen vaihtoehto horjuttaisi yhteiskuntarauhaa, koska työttömyyden, konkurssien ja pankkikriisin myötä kustannukset nousisivat liian korkeaksi. Kakkosvaihto on puolestaan tehoton tilanteessa, jossa korot ovat jo nollassa ja valtiontaloudet merkittävästi alijäämäisiä. Kolmas vaihtoehto kuulostaa houkuttelevalta, mutta toteutuu valitettavasti vain oppikirjoissa.
Toimiva ratkaisu voisi olla edellisten yhdistelmä, jossa velat järjestellään uudelleen ja pankit pääomitetaan. Keskuspankkien tehtävänä on turvata rahoitusmarkkinoiden vakaus ja riittävä likviditeetti sekä torjua mahdollinen luottolama. Poliitikkojen tehtävänä on pitää huoli siitä, että tarpeellisia rakenteellisia uudistuksia tehdään ja toisaalta luoda riittävät mekanismit, jolla ylivelkaantuminen estetään tulevaisuudessa.
Fiksu voi vaurastua.Vaikka velkaongelman ratkaisu johtaa vääjäämättä länsimaiden elintason laskuun suhteessa kehittyviin talouksiin, näkymä tarjoaa runsaasti vaurastumismahdollisuuksia sijoittajalle. Sijoittajalla on kuitenkin oltava kykyä muuttaa omaisuusluokkien painotuksia tarvittaessa nopeasti ja paljon. Alhaisten tuottojen ympäristössä mikään yksittäinen omaisuusluokka ei ole ratkaisu. Uskon, että ratkaisu löytyy eri omaisuusluokkien näkemyksellisestä yhdistelystä. Kollegani Ilkka Tuominen liippasi samaa aihetta viime viikon blogikirjoituksessaan.
Millaiseen reittiin uskot itse?
Mitä Kreikan velkajärjestelyn jälkeen?
Tom Liljeström, toimitusjohtaja, Tapiola Varainhoito Oy - syyskuu 19, 2011Kreikan velkajärjestely näyttää niin ilmeiseltä, että on syytä katsoa, mitä siitä voi seurata. Mitkä ovat vaikutukset muihin velkaantuneisiin maihin, pankkijärjestelmään, Euroopan keskuspankkiin? Entä vaikutukset Kreikan sisällä?
Suunta kohti velkajärjestelyjä. Mitä seuraavaksi, Kreikka?
Kreikan velkajärjestely näyttää niin ilmeiseltä, että on syytä katsoa mitä siitä voi seurata. Seurauksia on ainakin neljään suuntaan:
1. Vaikutukset muihin velkaantuneisiin maihin
Velkaantuneet naapurit seuraavat silmä tarkkana, mitä Kreikka ehdottaa tilalle, kun velkaa erääntyy ilman että maa on pystynyt täyttämään Euroopan keskuspankin edellytyksiä uuden rahoituksen saantiin. Kreikka ehdottaa todennäkäisesti uusia pitkäaikaisia lainoja eräntyvien tilalle. Jos sijoittajat hyväksyvät tämän, naapurit voivat huokaista helpotuksesta koska heillä on malli mitä seurata. Ellei, niin vyötä on kiristettävä koska oman rahoituksen saanti tiukkenee edelleen, kun naapurikin on maksukyvytön.
2. Vaikutukset Kreikan sisällä
Velkajärjestely tiesi Argentiinan kohdalla, että rahoituksen tie nousi muutamaksi vuodeksi pystyyn. Kreikan kohdalla vaihtoehdot ovat tiukka perunakuuri tai siirtyminen takaisin omaan valuuttaan. Perunakuuri voi Kreikan kohdalla olla sisäpoliittisesti hyvin vaikea saada toimimaan.
3. Vaikutukset pankkijärjestelmään
Kreikan talous on vain muutama prosentti Euroopan taloudesta. Kreikan tilannetta tärkeämpi huoli on pankkijärjestelmään kaatuvat tappiot ja siitä seuraava dominoefekti. Vakavaraisuussäntöjä voidaan aina muuttaa joustaviksi, tuskin Euroopan finanssivalvonta vapaaehtoisesti ajaa pankkijärjestelmänsä ongelmiin. Pankkien ongelmat kasvavat nopeasti jos oma rahoituskustannus tulee heidän antolainaustuottoa suuremmaksi.
4. Vaikutukset Euroopan keskuspankkiin
Euron kurssin suunta voi määräytyä Euroopan keskuspankin linjavalinnoista. Jos jatketaan valtioiden rahoitusta hyväksymällä valtioiden lainoja vakuudeksi selvästi yli markkina-arvojen, se lähtisi rapauttamaan euron uskottavuutta maailmanvaluuttana ja sitä myötä koko euron toimivuutta. Varainhoitajalle viesti on lähinnä se, että pitää riittävän suuren osan salkkua euron ulkopuolisilla markkinoilla.
Blogikirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran 16.9.2011 Arvopaperin Kumppaniblogissa.
Markkinoilla rytisee: hajauta ja hallitse!
Ilkka Tuominen, myyntijohtaja, Tapiola Private - syyskuu 14, 2011Vielä ennen kesää pidettiin itsestään selvänä, että korot lähtevät hiljakseen nousuun. Näin ollen muun muassa pitkän koron rahastot tuomittiin ehdottomasti paitsioon. Talletukset nostivat päätään, kun niistä varsinkin pankkien kovan kilpailun myötä alkoi saada jo inflaation kompensoivaa varmaa korkoa. Markkina ei ole yksioikoinen, se on suorastaan monioikoinen, ja niinpä päädyimme kesän jälkeen tilanteeseen, jossa korot lähtivät laskuun ja suomalaisten pitkän koron rahastojen keskituotto on ollut viimeiset kuusi kuukautta 3,2 %. Mitä tästä opimme?
Vielä ennen kesää pidettiin itsestään selvänä, että korot lähtevät hiljakseen nousuun. Näin ollen muun muassa pitkän koron rahastot tuomittiin ehdottomasti paitsioon. Talletukset nostivat päätään, kun niistä varsinkin pankkien kovan kilpailun myötä alkoi saada jo inflaation kompensoivaa varmaa korkoa.
Markkina ei ole yksioikoinen, se on suorastaan monioikoinen, ja niinpä päädyimme kesän jälkeen tilanteeseen, jossa korot lähtivät laskuun ja suomalaisten pitkän koron rahastojen keskituotto on ollut viimeiset kuusi kuukautta 3,2 %.
Mitä tästä opimme? Ehkä emme mitään, koska esimerkki oli selvästi tarkoitushakuisesti irrotettu sopivasta ajankohdasta. Mutta ehkä kuitenkin sen, että markkinoilla ei ole koskaan yhtä totuutta, mutta sijoittamisen perussäännöissä on. Monipuolinen sijoittaminen hajauttamalla sekä ajallisesti että omaisuusluokittain antaa parhaan tuloksen monioikoisessa markkinassa.
Osakkeet nollaan ja turvalliset vaihtoehdot sataan?
Viimeaikaista ja etenkin viikonlopun Kreikka-konkurssin ennustelukirjoittelua seuratessa voisi tehdä sen yksioikoisen päätelmän, että osakemarkkinoille sijoittaminen on viimeinen asia, jota kenenkään kannattaa nyt tehdä.
Kirjoittelu Kreikan konkurssista saa väkisinkin ajattelemaan, että osakkeista on syytä pysyä erossa. Vai onko näin?
Jos asiaa kuitenkin tarkastelee ajallisen hajauttamisen kautta, laskukausi on aikaa, jolloin tasaisesti eri aikaan ostamalla saa salkulleen alhaisimman mahdollisen keskihankintahinnan. Tässä esimerkki:
- 10 000 euron salkku on ostettu 10 euron keskihinnalla, ja se on nyt pudonnut kymmenen prosenttia yhdeksään euroon.
- Tekemällä 5 000 euron lisäsijoituksen yhdeksän euron hankintahinnalla saadaan salkun hankintahinta pudotettua 9,64 euroon.
- Jos markkina jatkaa putoamistaan, ja seuraavan 5 000 euron lisäsijoituksen pääsee tekemään kahdeksaan euroon, on salkun keskihankintahinta 9,17 ja tappio noin 13 %.
- Mitään tekemättä salkun keskihankintahinta olisi kymmenen euroa ja tappio 20 %.
- Mitä alhaisempi keskihankintahinta, sitä parempi ja nopeampi tuotto on markkinoiden elpyessä.
Yksioikoisen Perussäännön ”osta halvalla ja myy kalliilla” voisikin sanoa monioikoisesti (pätee sekä Varainhoitoon, rahastoihin että suoriin osakkeisiin):
Osta alimpaan mahdolliseen keskihintaan ajallisesti hajauttamalla ja myy aikaisemmin voitolla!
Lue myös: Kim Gorschelnikin blogikirjoitus Suosi matalariskisiä osakkeita
Sijoittajan pääsiäiskeitto Kyöpelinvuoren tapaan
Jyrki Mäkelä, johtaja, Tapiola Varainhoito Oy - huhtikuu 27, 2011Sijoittajan pääsiäissoppa à la Kyöpelinvuori syntyy perusraaka-aineista eli kansannousuista, luonnonkatastrofeista ja velkakriiseistä. Sopan annetaan kypsyä kunnolla, ja mausteeksi heitetään mukaan reilu annos sijoittajien vastuuta. Se on helposti sulava, ei juuri polta kielenpäässä tai kitalaessa, mutta vatsassa voi tuntua myöhemmin epämiellyttävältä. Sinällään mauste on vanha, sillä sijoittajathan joutuvat aina kantamaan taloudellisen vastuun tuotoksistaan, niin hyvistä kuin huonoista.
Millainen mauste on sijoittajien vastuu?
Viime aikoina soppaa on riittänyt syötäväksi lautastolkulla. Sopan lisäyrtti, sijoittajien vastuu, on mielenkiintoinen mauste. Se on helposti sulava, ei juuri polta kielenpäässä tai kitalaessa, mutta vatsassa voi tuntua myöhemmin epämiellyttävältä.
Sinällään mauste on vanha, sillä sijoittajathan joutuvat aina kantamaan taloudellisen vastuun tuotoksistaan, niin hyvistä kuin huonoista. Eduskuntavaalikeskusteluissa penättiin voimakkaasti sijoittajien vastuuta ja käännettiin huomio itse asiassa toisaalle, pois mausteen kasvualustasta.
Pitääkö lusikka ottaa kauniiseen käteen, vaikka vastassa on valtio?
Portugalin tukipaketin väittelyssä on tuotu voimakkaasti esiin tarve vaatia sijoittajia kantamaan vastuunsa. Jos kysymyksessä olisi yksityinen yritys tai pankki, asia olisi itsestäänselvyys: rahoittaja tai sijoittaja kantaa aina tappioriskin. Jos yritys hakeutuu konkurssiin, rahoittajat pyrkivät varmistamaan ainakin osan saatavistaan joko lainojen uudelleen neuvotteluin tai pahimmassa tapauksessa omaisuuden realisoinnin myötä. Ne sijoittajat, joiden etuoikeusasema on heikompi, odottavat vuoroaan ja sitä mitä sijoittajat, joilla on nk. seniorioikeus, saavat ensin konkurssipesästä. Näin siis yrityksen kohdalla.
Tilanne onkin kimurantimpi, kun kysymyksessä on valtio tai paremminkin euroalueen valtio. Tunnetusti valtion kanssa on hankala neuvotella. Poikkeuksena tästä ovat suureen suosioon tulleet Kehittyvien maiden lainat ja velkapaperit. Näiden instrumenttien hintoihin ja tuottoihin on jo ”oletuksena” sisällytetty riski maksuhäiriöistä (default-tapahtumasta), riskistä lainojen uudelleenjärjestelyille jne. Kokemuksiahan tästä on lähihistoriasta: mm. vuonna 2000 Argentiina, vuonna 1998 Venäjän velkakriisi sekä 1980-luvulla Latinalaisen Amerikan maiden velkakriisit, joiden seurauksena luotiin pelastusinstrumentiksi ns. Brady-lainat. Mutta miksi euroalueen lainoissa sijoittajan vastuu on niin vastenmielinen mauste juuri nyt?
Isot edellä, pienet perässä sopankeittäjinä
Jos muistaa euroalueen synnyn Maastrichtin vakaussopimuksineen, niin silloinhan luotiin ”luottokelpoisuudeltaan erittäin laadukas, maailman suurin valtiolainamarkkina”, joka paransi huomattavasti sijoittajien mahdollisuuksia hajauttaa riskejä lähinnä omasta maastaan, muihin korkean luottokelpoisuuden valtiolainoihin. Ennen finanssikriisiä (pienet) korkoerot johtuivat lähinnä pienempien maiden valtiolainojen heikommasta likviditeetistä. Euroaluehan on yhtenäinen talousalue, jolla on yhteinen valuutta sekä yhteinen keskuspankki, joka valvoo euroalueen taloudellista vakautta rahapolitiikan keinoin.
Finanssipolitiikan keinot toki säilyivät kunkin jäsen maan hallituksilla, mutta vakaussopimuksen sanktioineen uskottiin pitävän hövelimmät toimijat kurissa. Niin siinä tietenkin kävi, että mitä isot edellä sitä pienet perässä. Saksan ja Ranska aloittivat lipsumisensa, minkä seurauksena sääntöjä höllennettiin ja seurauksethan tiedetään. Pitkä matka on kuljettu finanssikriisistä, Kreikan, Irlannin kautta Portugaliin. Nyt ollaan tilanteessa, jossa Portugalin tilanteen laukaisemiseksi tarvitaan väliaikaista vakausmekanismia, mutta yllättävänä lisämausteena ollaankin lisäämässä sijoittajien vastuuta. Vastuuhan tulee voimaan, kun pysyvä vakausmekanismi otettaisiin käyttöön vuona 2013.
Perusraaka-aineet eivät enää houkuttele
Vastuunkannon peräänkuuluttajat kysyvätkin, miksi sijoittajien pitäisi päästä kuin koira veräjästä. Eivät muuten pääse. Nykyinen euroalueen kriisi on jo nyt tullut kalliiksi sijoittajille, eli taloudellinen vastuu on realisoitunut monille pankeille, eläkeyhtiöille ja rahastoille. Ongelma syntyy, kun euroalueen valtiolainat, jotka ovat ns. perusraaka-ainetta monien suursijoittajien (mm. pankkien, eläkeyhtiöiden ja -rahastojen ja vakuutusyhtiöiden) vakavaraisuuden kannalta (mm. katevaatimukset), eivät nykyisessä epäselvässä tilanteessa ole edes pakon edessä houkutteleva vaihtoehto.
Kun sijoittajien vastuuta peräänkuulutetaan juuri nyt, itse asiassa pahennetaan tilannetta entisestään. Portugalin mahdollisuudet saada rahoitusta heikkenee, sijoittajien tappiot pahenevat ja epäluulo poliittisia päättäjiä kohtaan kasvaa entisestään. Samalla luodaan entistä suurempi riski ”kaikkien finanssikriisien äidille”.
Miten välttää vatsanväänteet?
Miksi sijoittaja rahoittaisi euromaita tulevaisuudessa? Euroalueen valtioiden lainamarkkina on muuttunut parissa vuodessa maailman suurimmaksi luottomarkkinaksi, jossa normaalin luottoanalyysin lisäksi sijoittaja joutuu huomioimaan poliittisen riskin. Kun kysymyksessä on yksittäinen maa, esimerkiksi kehittyvillä markkinoilla, riskin arviointi on “helpompaa”. Tilanne muuttuu oleellisesti, kun vastaan tulee ”yhtenäinen” talousalue, jolla on yhteinen rahapolitiikka, mutta toisistaan poikkeava finanssipolitiikka sekä sata ja yksi poliittista mielipidettä. Sijoittaja muuttuu ajopuuksi, eikä silloin analyyseistä ole paljon hyötyä.
Olisiko helpompaa keskittyä laadukkaampaan luottomarkkinaan eli hyvälaatuisiin yrityslainoihin? Korkoriski on kutakuinkin sama, luottoriski helpommin hinnoiteltavissa mallinnettavissa ja jos huonosti käy, yrityksen kanssa on helpompi neuvotella. Jos lisäksi tavoittelee korkeampaa tuottopotentiaalia ja hyväksyy samalla korkeamman riskin maksuhäiriöstä, tarjolla on tällöin high yield -yritysten lainat, jotka ovat parempi vaihtoehto kuin Kreikan valtion lainat. Valtiolainapuolella taas vaihtoehdoiksi voisivat tulla Kehittyvien maiden joukkolainat, joissa sijoittajan vastuu on leivottu lähtökohtaisesti hintoihin, eikä ikäviä yllätyksiä pääse syntymään.
Poliittisen vastuun taikayrttiä ei tule unohtaa
Euroalueen valtioiden lainat tulevat kuitenkin olemaan merkittävä osa kaikkien sijoittajien sijoitusportfolioita. Sopan maustamisessa ei siis kannata säästellä: sijoittajien vastuun korostamisen lisäksi joukkoon tulee heittää yhtälailla reilu annos poliittista vastuuta.
Ajatuksia ennen kesälaitumille siirtymistä
Tom Liljeström, toimitusjohtaja, Tapiola Varainhoito Oy - kesäkuu 30, 2010Sijoitustalous-blogi on juuri siirtymässä kesälaitumille. Ennen kuin vaihdamme sandaalit jalkaan, tässä kuitenkin hieman pohdittavaa laiturin nokalle heinäkuun hämärtyviksi illoiksi: Klassinen meklarisanonta kuuluu “Sell in May and go away”. Mekin purimme osakkeiden ylipainon ennen kesää. Syynä ei niinkään ollut osakkeiden hinnoittelu – itse asiassa varsinkin osinkotuotto on hyvinkin houkutteleva verrattuna korkotasoon. Suurin syy ylipainon purkamiseen oli huoli talouskasvun jatkuvuudesta.
Sijoitustalous-blogi 
on juuri siirtymässä kesälaitumille. Uusia tekstejä ja näkemyksiä on luvassa jälleen elokuun alusta lähtien. Ennen kuin vaihdamme sandaalit jalkaan, tässä kuitenkin hieman pohdittavaa laiturin nokalle heinäkuun hämärtyviksi illoiksi:
Klassinen meklarisanonta kuuluu “Sell in May and go away”.
Mekin purimme osakkeiden ylipainon ennen kesää. Syynä ei niinkään ollut osakkeiden hinnoittelu – itse asiassa varsinkin osinkotuotto on hyvinkin houkutteleva verrattuna korkotasoon. Suurin syy ylipainon purkamiseen oli huoli talouskasvun jatkuvuudesta.
Kreikan taudin pelosta moni Euroopan valtio, Saksa etunenässä, on siirtynyt elvyttävästä poltiikasta säästölinjalle. Tämä tarkoittaa sitä, että rahaa siirtyy yksityisestä kukkarosta valtion kukkaroon. Joitakin veroja ehkä ikävä kyllä korotetaan, suurimpana tekijänä valtiot leikannevat kulujaan. Tämä puolestaan johtaa siihen, että yksityinen rahan käyttö supistuu, ja loppupäässä yritysten tuloksetkin.
Ne yritykset, jotka osaavat ottaa kiinni muuttuvasta kuluttajakäyttäytymisestä, ovat tässä vahvoilla. Kesän piristyksenä on hyvä muistaa, että mm. General Electric, Hewlett-Packard, IBM ja Microsoft on perustettu epävakaisina taloudellisina aikoina!
Tapiola Varainhoidon asiantuntijat toivottavat kaikille lukijoilleen oikein rentouttavaa ja rauhallista kesää!
PS. Myös Sijoitustalous.fi-sivusto lomailee elokuun alkuun saakka. Tällöin sivustolle ei päivitetä aktiivisesti uutta sisältöä rahastojen kuukausi- ja viikkokatsauksia ja muutamia muita raportteja lukuunottamatta. Seuraava uutiskirje lähetetään yksityisasiakkaille viikolla 32 ja yritys- ja yhteisöasiakkaille viikolla 35.
Uutta viivaa vedessä
Tom Liljeström, toimitusjohtaja, Tapiola Varainhoito Oy - kesäkuu 1, 2010Eurooppa on tänä keväänä Kennedyn kuuluisin sanoin “piirtänyt uutta viivaa veteen”, kun euroalueen taloussiivouksessa on puututtu yksittäisten maiden tekemisiin. Kreikan rahoituksen saamisen ehtona oli liian leväperäiseen etuviidakkoon puuttuminen. Minkä maan kohdalle seuraavaksi piirretään viivaa veteen?
Ilmaisu veteen piirretty viiva tuli Suomessa tunnetuksi 1980-luvun alussa Max Jakobsonin saman nimisen kirjan kautta. Kirjassa hän käsitteli kansainvälistä valtapolitiikkaa, erityisesti liittyen silloiseen Neuvostoliittoon. Jakobson oli ottanut ilmaisun J F Kennedyn kirjasta “The Strategy of Peace” vuodelta 1960. Ilmaisu kuului kutakuinkin:
“The line dividing domestic and foreign affairs has today become as indistinct and… as a line drawn in water.”
Ilmaisulla Kennedy puolusti Yhdysvaltain oikeutta puuttua Neuvostoliiton asioihin, erityisesti koskien Neuvostoliiton ydinaseita.
Eurooppa on tänä keväänä piirtänyt uutta viivaa veteen. Kreikan rahoituksen saamisen ehtona oli liian leväperäiseen etuviidakkoon puuttuminen. Tästä säikähtäneinä Portugali, Espanja, Englanti ja Saksa ovat vapaehtoisesti ilmoittaneet määrätietoisista julkisen sektorin säästötoimenpiteistä. Seurauksena laskevien hintojen Eurooppa on aiempaa todennäköisempi. Elvytys ei tuottanutkaan kasvua, joten on pakko siirtyä säästämislinjalle.
Euroopan maiden väliset jännitteet ovat Kreikan rahoituspaketin myötä kasvaneet, ja on jopa pohdittu, mitkä maat mahdollisesti poistuvat eurosta.
Itse uskon euron pysyvyyteen ja siihen, että euromaiden koheesio kasvaa. Perustelen näkemystä sillä, että euroalueen ulkopoliittiset intressit ovat tärkeämmät kuin euroalueen sisäpoliittiset jännitteet. Keskustelu Venäjän kanssa käydään syvemmällä rintaäänellä, jos euromaat ovat tässä yhtenäisiä. Suurikaan euromaa ei ole varteenotettava siinä keskustelupöydässä, jossa istuu Kiina ja Yhdysvallat.
Euroalueen edustaja on.
Jotta euroalueen sisäinen taloussiivous saadaan tehtyä, voi hyvin olla, että Euroopassa näemme lisää puuttumisia yksittäisten maiden tekemisiin. Puheet liittovaltiosta voivat olla liioiteltuja, mutta rahoituksen tai muun tuen saamisen hintana on se, että omasta päätösvallasta luovutaan osittain.
Minkä maan kohdalle seuraavaksi piirretään viivaa veteen? Välimeren maat ovat ilmeisiä. Itse seuraan erityisesti Englantia johtuen heidän suuresta pankkisektoristaan.