Tapiola

Finanssikriisin sotkuvyyhti pakotti näkemään vastuullisuuden merkityksen. Nyt muun muassa Euroopan komissio on herännyt vastuulliseen sijoittamiseen ja haluaa lisätä läpinäkyvyyttä.

Muistan hyvin, kuinka vastuulliseen sijoittamiseen suhtauduttiin muutama vuosi sitten. Vielä vuonna 2006 ajatus vastuullisesta sijoittamista oli  etäällä jokapäiväisestä salkunhoidosta. Vastuullisuus liittyi moraaliseettiseen pohdiskeluun ja oli lokeroitu omaan nurkkaansa, irralliseksi ilmiöksi. Riitti, että suljettiin pois tiettyjä toimialoja, kuten aseteollisuus, tupakka ja aikuisviihde. Lisäksi perustettiin sijoitusrahastoja, jotka toimivat näillä periaatteilla.

Sitten koittivat vuodet 2007-2008  ja finanssikriisi, joka pakotti valtiot mittaviin talkoisiin luottamuksen palauttamiseksi pankkijärjestelmään. Monimutkaisista läpinäkymättömistä finanssi-innovaatiosta oli syntynyt globaali sotkuvyyhti, jonka selvitystyön kanssa painiskelemme edelleen. Seurauksena, ironista sinänsä, oli se, että tuolloin yksityissektorin ylivelkaantuneisuudesta sekä pankkien pääomittamisen tarpeista johtuen, monet valtiot ylivelkaantuivat. Mm. USA:ssa velka suhteessa bruttokansantuotteeseen lähes tuplaantui.

Hyvin ei pyyhi Euroopassakaan. Velkaa on velan päälle ja lisää tulee. Ongelma on kasvanut jo sellaisiin mittasuhteisiin, että tarvitaan ylikansallisia organisaatioita vakuuttamaan valtioiden velkojen edes osittainen takaisinmaksu sekä vakauttamaan ja luomaan uskottavuutta Euroopan pankkisektoriin. Sopii vain toivoa, että näihin rakennelmiin saadaan avoimet ja selkeät toimintatavat, ettei tarvita armeijaa asiantuntijoita selvittämään, mistä on kyse.

YK, vastuullisen sijoittamisen suunnannäyttäjä
Ei siis liene sattumaa, että juuri vuosi 2008 vauhditti YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden (UN PRI) läpimurtoa institutionaalisten sijoittajien sekä omaisuudenhoitajien keskuudessa. Allekirjoittajien määrä on kasvanut koko ajan, ja valveutuneet ammattimaiset sijoittajat vaativat nyt omaisuudenhoitajiltaan YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden allekirjoittamista.

YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet ovat ensimmäinen ylikansallinen sitoutumisen foorumi, jolla tarkastellaan ja analysoidaan  sijoituskohteita muillakin kuin pelkästään taloudellisilla kriteereillä. Toiminta edistää voimakkaasti läpinäkyvyyttä ja avoimuutta. On ilahduttavaa, että tämän päivän “yleisessä hätätilassa” jokaisella sijoittajalla on nyt olemassa tämänkaltainen valmis vaikuttamisen foorumi. Tätä mahdollisuutta tulisi kaikkien sijoittajien käyttää.

Euroopan komissio vaatii läpinäkyvyyttä
Euroopan velkakurjimuksen seurauksena myös Euroopan komissio on herännyt vastuulliseen sijoittamiseen ja haluaa lisätä läpinäkyvyyttä. Harkinnassa on vaatia kaikilta finanssialan toimijoilta vastuullisten sijoituskriteerien avaamista. Euroopan komissio kehottaa myös kaikkia ammattimaisia sijoittajia allekirjoittamaan YK:n PRI:n.

Hätkähdyttävä tutkimustulos herättää ajattelemaan
Vastuullista ajattelua ja sijoittamisen läpinäkyvyyttä on lisättävä, jotta riskejä ja riskikeskittymiä voitaisiin ennakoida ja pienentää. Tässä hieman pohdittavaa: New Scientist julkaisi juuri mielenkiintoisia tutkimustuloksia maailman riskikeskittymistä. Kun tarkastelujoukoksi otettiin noin 43 000 yritystä (nk. transnational companies, TNC), saatiin hätkähdyttävä tulos. Sen mukaan 147  yritystä – pääosin finanssilaitoksia – kontrolloi 40 prosenttia maailman taloudesta.

Tags: talouskriisi, vastuullinen sijoittaminen, velkakriisi, YK
Artikkeli kategoriassa Aiheeton | Ei kommentteja »

Miten toimia tilanteessa, jossa talous kääntyy laskuun ja osakkeet näyttävät edullisilta? Otan lähtökohdaksi mielestäni todennäköisimmän talouskehityksen:

• Keskuspankkien tavoitteena on elvyttää taloutta, keinona käytetään alhaista keskuspankkikorkoa ja helppoa lainanottomahdollisuutta pankeille.
• Elvytys ei kuitenkaan mene läpi talouteen, koska niin yritykset kuin yksityistaloudet välttävät lisälainan ottamista, syynä epävakaat näkymät ja nousevat korkomarginaalit.
• Lähes kaikki eurovaltiot, Yhdysvallat ja Englanti joutuvat tasapainottamaan budjettejaan, koska lainanotto vaikeutuu ja kallistuu.
• Valtion budjettien tasapainottamisen seurauksena kansantuotteet länsimaissa laskee prosentin tai parin prosentin vuosivauhtia.
• Lasku jatkuu länsimaasta riippuen muutamasta vuodesta ehkä viiteen vuoteen saakka.
• Kehittyvien maiden taloudet kasvavat, mutta selkeästi totuttua hitaammin koska länsivienti ei vedä totuttuun tapaan.

Karhu on ikivanha termi kuvaamaan osakemarkkinoiden laskusuhdannetta. Karhurallilla, ”bear rallylla", tarkoitetaan väliaikaista kurssien nousua laskusuhdanteen aikana.

Tämän kaltainen ympäristö ei tue sijoittamista yrityksiin. Vastuullinen varainhoitaja ei löydä taloudesta tulevaa tukea osakepainon nostamiselle. Osakkeiden hinnoilla on kuitenkin tunnettu taipumus liioitella myös negatiivista talouskehitystä. Osittain hinnat ovat jo laskeneet tasolle, jossa teollinen ostaja voisi olla kiinnostunut tekemään tarjouksen koko yhtiöstä. Poikkeuksen tästä muodostavat perinteisillä mittareilla halvat yhtiöt, joiden tuotanto on hiipumassa johtuen kilpailukyvyttömästä kulurakenteesta tai vähäisestä jatkojalostuksesta.

Karhurallille tyypillistä on pienet volyymit ja suuri epäusko nousua kohtaan, koska talousnäkymä synkkenee. Vaivihkaa kurssit hivuttautuvat ylös kymmeniä prosentteja pohjalta. Vaikka turvasalkussa haluaa varmistaa pääomien pysyvyyden täydellisen romahduksen varalta, pelisalkkuun on mielestäni hyvä aika tankata osakkeita ja yrityslainoja!

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Arvopaperin Kumppaniblogissa 28.10.2011.

Tags: osakkeet, sijoittaminen, talouskriisi
Artikkeli kategoriassa Aiheeton | Ei kommentteja »

Mitä Eurooppa voi oppia Nousevan auringon maasta?

Oletteko miettineet, miksi maailmanlaajuinen finanssikriisi alkoi juuri vuonna 2008? Kenties koko kysymys on täysin merkityksetön. Amerikkalaiset olivat mällänneet velkarahalla jo lähes 30 vuotta ja lapsikin tietää, ettei yli varojensa voi elää loputtomiin. Ehkäpä silloin reilu kolme vuotta sitten maljasta yksinkertaisesti loppui booli.

Itse olen kuitenkin alkanut epäillä, että ajoituksella on yhteys sukupolvemme merkittävimpään yhteiskunnalliseen murrokseen eli väestön ikääntymiseen. Työikäisten osuus koko väestöstä on kääntymässä jyrkkään laskuun käytännöllisesti katsoen kaikissa teollisuusmaissa. Moni on alkanut epäillä, miten eläkevastuista ja muiden ”saavutettujen etujen” rahoituksesta mahdetaan selvitä. Voiko yhteiskunnan lupauksiin luottaa vai onko sittenkin parempi alkaa turvata omaa selustaansa vähentämällä velanottoa ja lisäämällä säästämistä?

Säästöjen kierteessä
Paradoksaalista kyllä, mikä saattaa yksilön näkökulmasta tuntua järkevältä, voi koko talouden kannalta olla suorastaan tuhoisaa – ja siten lopulta myös yksilön etujen vastaista. Kun yhtäkkiä suuri osa talouden toimijoista alkaa säästää kulutuksen ja investointien kustannuksella, kokonaistuotanto supistuu, työttömyys nousee, hinnat alenevat, taseet heikkenevät entisestään ja on säästettävä aina vain lisää. Ilmiötä kutsutaan deflaatioksi.

Näyttää siltä, että olemme edelleen tässä kierteessä. Pankit, yritykset ja tavalliset ihmiset istuvat likvidien varojen päällä, koska usko tulevaisuuden talouskasvuun horjuu. Jos kuluttajien taskuun vain saataisiin ”toimitettua” riittävästi riihikuivaa rahaa, säästämisinnon pitäisi vähitellen hiipua ja kulutuksen käynnistyä.

Helpommin sanottu kuin tehty!
Keskuspankkien koronlaskut eivät auta, sillä velanottohalukkuutta ei ole. Matala korkotaso päinvastoin pitää käteistuotot alhaisina ja voi jopa pakottaa säästämään lisää. Veronalennuksia tai julkisten menojen lisäämistä voidaan kokeilla, mutta kansalaiset helposti päättelevät, että budjettitasapainon heikkeneminen tarkoittaa korkeampia veroja tulevaisuudessa. Parasta siis varautua niihin!

Jotkut keskuspankit ovat jopa alkaneet pyörittää setelipainokoneita kolmessa vuorossa hukuttaakseen talouden likvidiin rahaan. Motiivi sellaisen rahan hallussapitoon varmaan ennen pitkää laskee, mutta mikään ei takaa, että rahat vaihdettaisiin kulutustavaroihin. Yhtä hyvin ne voidaan vaihtaa johonkin luotettavampaan ulkomaan valuuttaan tai vaikkapa kultaan.

Katse Nousevan auringon maahan
Japani on viimeisen 20 vuoden aikana kokeillut kaikkia edellä mainittuja konsteja rimpuillessaan irti kiinteistökuplan aiheuttamasta talouskrapulasta. Tuloksetta. Kansainvälisessä talouslehdistössä onkin alettu pelonsekaisesti jo puhua mahdollisesta ”Japanin taudista” (japanization).

Ai mikä Japanin tauti? Nikkei-indeksin kehitys vuodesta 1989 tähän päivään kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Sivumennen sanoen, myös japanilaisten ”harmaantuminen” alkoi jo 1990-luvulla eli kutakuinkin parikymmentä vuotta länsimaita aikaisemmin.

Tags: deflaatio, Japani, talouskriisi, väestörakenteen muutos
Artikkeli kategoriassa Aiheeton | 2 kommenttia »

Sijoittaja pitää etäisyyttä pankkeihin, joita ei tunne, sillä domino on vasta alkanut.

Vaikutusvaltaiset tahot komentavat euroalueen päättäjiä aktiivisuuteen. Obama avasi pelin toteamalla, että Yhdysvaltain kuluttaja ei lähde vetämään taloutta nousuun. Jatkeeksi hän totesi, että talouden nostovastuu on nyt euroalueen päättäjillä. Erityisesti hän nosti esille Euroopan valtioiden roolin pankkisektorinsa pelastajana.

Kuin tilauksesta, David Cameron säesti vaatimalla, että vastuun pitää näkyä mittavana tukipakettina. Mittapuuna hän käytti Hank Paulsonin lanseeraamaa “big bazooka” – ilmaisua. Paulson käytti ilmaisua Lehmanin konkurssin jälkimainingeissa tarkoittaen tällä riittävän massiivista valtion ja keskuspankin panostusta, jotta markkinat rahoittuisivat.
 
Miksi näistä maista kommentoidaan Euroopan asioita? Niin kuin yleensä, syy on huoli oman maan tilanteesta. Ketjun taustalla on erilaisuus Yhdysvaltalaisen ja Eurooppalaisen pankkijärjestelmän välillä. Jenkkipankeilla on omaan pääomaan suhteutettu katto, joka rajoittaa lainauksen maksimimäärän. Koska määrä on rajattu, tuottoa on haettu korkeamman riskin kautta. Sijoitukset eurooppalaisiin pankkeihin on ollut oiva tuottokohde.

Eurooppalaisilla pankeilla on toinen vakavaraisuusajattelu. Lainakattoa suhteessa vakavaraisuuteen ei ole, vaan sen tilalla on riskipainojen mukaan toimiva malli. Mallissa sijoitukset yrityksiin ja muihin pankkeihin vaativat vakavaraisuutta, mutta sijoitus euroalueen valtioihin ei. Eurooppaliset pankit loistivat viime vuoden stressitesteissä. Oletuksena oli, että valtiot ovat riskittömiä sijoituskohteita.

Loppupeleissä tullaan tilanteeseen, jossa Kreikan palikka kaatuu eurooppalaisten pankkien syliin, mikä horjuttaa jenkkipankkeja, mikä puolestaan näkyy vakauttamistarpeena Obaman työpöydällä.

Dominopalikkojen järjestys alkaa olla selvillä. Jenkkipankeista on tuntunut mielekkäältä sijoittaa eurooppalaisiin pankkeihin, eurooppalaisten pankeista on tuntunut mielekkäältä sijoittaa euroalueen valtioihin. Loppupeleissä tullaan tilanteeseen, jossa Kreikan palikka kaatuu eurooppalaisten pankkien syliin, mikä horjuttaa jenkkipankkeja, mikä puolestaan näkyy vakauttamistarpeena Obaman työpöydällä.
 
G-20 maiden edustajat tapaavat marraskuussa. Vastuuasiat ovat keskeisesti agendalla. Mitä G-20-kokouksessa päätetään? Tuskin mitään mittavaa, koska Euroopan päätöksenteko on hajautettu niin monelle taholle. Vaikka päätöksiä tehtäisiin, uskottavuus on koetuksella, koska euroydinkin alkaa olla velkaantunut.

Mitä sijoittaja tekee? Pitää etäisyyttä pankkeihin, joita ei tunne, koska domino on vasta alkamassa.

Tags: euroalue, Iso-Britannia, talouskriisi, yhdysvallat
Artikkeli kategoriassa Aiheeton | Ei kommentteja »

Kun eteenpäin ei nähdä ja ennusteissa on suurta epävarmuutta, kannattaa katsoa taaksepäin.

Osakemarkkinoiden ahdinko jatkuu. Uutisvirta taloudesta yleisesti on negatiivista, tulosennusteita lasketaan ja epävarmuus rakenteiden kasassapysymisestä kasvaa. Voimakkaan laskun keskellä on hyvä pysähtyä hetkeksi ja tarkastella osakkeiden arvostuksia pidemmällä horisontilla.

Tarkastelimme Tapiola Pankissa hieman laajemmin markkina-arvoltaan suurempien suomalaisyhtiöiden arvostustasoja suhteessa historiaan ja suhteessa kansainvälisten vertailuyhtiöiden arvostuskertoimiin. Historiatarkastelu on paikallaan, kun sijoittajien käyttäytyminen muuttuu epävarmuuden kasvaessa. Kun eteenpäin ei nähdä ja ennusteissa on suurta epävarmuutta, katsotaan taaksepäin.

Arvioimme yhtiöiden nykyistä arvostusta historiallisiin arvostuksiin. Teimme tarkastelun 50 markkina-arvoltaan suurimmalle yhtiölle. Ajanjakso, jolta historialliset arvostuskertoimet laskettiin, oli 10 vuotta (jos tieto oli saatavilla) ja kertoimet laskettiin vuosineljänneksittäin. Arvostuskertoimet olivat P/E, P/B, EV/EBITDA ja EV/EBIT.

Alla muutamia keskeisiä havaintoja:
1) Suurten suomalaisyhtiöiden arvostuskertoimet ovat keskimäärin 32% alle kymmenen vuoden historiallisen mediaanin.
2) Mikäli arvostuskertoimet putoaisivat pohjalukemiin, kertoimet laskisivat vielä noin 30%. Monen yhtiön kohdalla arvostuskertoimien minimi saavutettiin vuonna 2008-2009.
3) Suhteessa kansainvälisiin vertailuyhtiöihin arvostuskertoimien suhteellista laskua ei kokonaisuuden osalta ole nähtävillä.

Olemme tällä hetkellä siis melko tarkasti ”puolessa välissä” arvostuskertoimien pitkän aikavälin mediaanin ja pohjalukemien välissä. Korkeimpia kertoimia ei tässä vaiheessa ole syytä katsoa! Tältä se ”mutu-tuntumaltakin” näyttää. Voimakas tulosennusteiden pudotus on hinnoissa, mutta ”sikahalpoja” osakkeet eivät vielä ole. Historialliseen mediaanin nähden alhaisia kertoimia löytyy mm. metsäyhtiöiden kohdalla. Näiden yhtiöiden joukosta löytyy myös nykyiseen markkinatilanteeseen paremmin soveltuvia defensiivisiä yhtiöitä kuten L&T, Kesko ja Huhtamäki.

Jos osakkeissa riski tuntuu liian suurelta, voi tuottoa hakea yritysten liikkeelle laskemista yrityslainoista. Kiinnostus näihin yrityslainoihin on kasvanut syksyllä tuottotasojen nousun ja riskittömän koron lasku myötä.

Kirjoitus on julkaistu Arvopaperin kumppaniblogissa 23.9.2011

Tags: arvostuskertoimet, osakkeet, talouskriisi
Artikkeli kategoriassa Aiheeton | Ei kommentteja »

Lomalla sitä mieluummin upottaa varpaat kuumaan hiekkaan kuin huolehtii salkusta. Ennen lomaa kannattaa varmistaa, että salkku on hyvässä kesäkunnossa.

Loma se lähestyy omatoimiselle sijoittajallekin, ja on päästävä huilimaan vaarantamatta saavutettuja tuottoja. Toisaalta olisi hyvä varmistaa, ettei lomalta palattua olisi ikäviä yllätyksiä vastassa. Mikä siis avuksi? Salkku onkin syytä tuunata sellaiseen lomakuntoon, että sijoittajan ei tarvitse omaa lomarentoutustaan pilata pohtimalla joka hetki salkun lomakestävyyttä. Koitapa siis seuraavaa lähestymistapaa lomasalkun tuunaukseen!

1) Katso ensin kokonaisallokaatiosi ja varmista, ettei pitkä nousuputki ole lihottanut osakepainoasi liian suureen ylipainoon suhteessa riskinsietokykyysi. Ennen toukokuun kurssinotkahdusta osakkeet ovat olleet Euroopassa nousutrendissä yli 800 päivää, ja niiden aikana Stoxx -600 indeksi on kipittänyt n. 75 prosenttia. Ainakin lyhyellä tähtäimellä yritysten tulosennusteita on laskettu selvästi vuodenvaihteesta.  Tapiolan sijoitustutkimuksen mukaan olemmekin siirtyneet suhdannekellossa kypsempään, hitaan kasvun vaiheeseen. Toisaalta arvotustasot suhteessa vallitsevaan korkotasoon eivät ole erityisen korkeat ainakaan p/e-luvulla mitattuna. Osakkeissa on siis edelleen perusteltua olla mukana, mutta valikoidusti. Älä unohda arvioida salkkusi osinkotuotto-odotusta.

2) Katso seuraavaksi osakesijoitustesi toimialajakauma ja varmista, ettei salkkusi sisällä liikaa syklisiä yhtiöitä. Erityisesti Helsingin pörssissä on paljon syklisiä yhtiötä. Tästä syystä finanssikriisin pohjilta pörssimme nousikin komeasti, mutta kolikolla on toinenkin, ei niin miellyttävä puoli. Tuotot rapautuvat nopeasti suhdanteen edetessä. Näin on käynyt myös tänä keväänä joillekin yhtiöille.

Jos vastasit jompaankumpaan kohtaan kyllä, miksi et siivoaisi salkkuasi ennen lomalle lähtöäsi mahdollisesta ylipainosta osakkeissa tai liiasta syklisten yhtiöiden painolastista? Todennäköisesti paras, mutta ei ihan kivuton, tapa on roskat pois rattailta -lähestymistapa. Se pakottaa ottamaan kantaa nimenomaan syystä tai toisesta niihin epäonnistuneempiin sijoituksiin ja myydä ne pois joko kokonaan tai ainakin osittain.

Tietysti on helpompaa myydä pois hyvin tuottaneet sijoitukset, onnitella itseään hyvistä sijoituksista ja toivoa, että aika hoitaisi ei-niin-hyvät sijoituskohteet.  Sijoittajan perisynti on kuitenkin yleensä sietää tappioita liian pitkään ja realisoida malttamattomasti kertyneitä tuottoja.

Mitä tilalle? Euroopan velkakriisi, nousevat korot ja yskähtelevä maailmantalouden kasvu vihjaavat, että pelimerkkejä on hyvä olla varastossa  ostopaikkojen varalle: mieluusti riskittömässä korkotalletuksessa, vähäriskisessä korkorahastossa tai vaikkapa korko-ETF:ssä. Sijoitusmarkkinathan kun eivät ala mistään eivätkä pääty mihinkään, ja aina halutessaan pääsee mukaan.

Siivoa siis salkkusi kesäkuntoon lepäämään laiturin nokkaan, aivan kuten itsesikin!

Tags: allokaatio, omatoiminen sijoittaja, osakkeet, talouskriisi, velkakriisi
Artikkeli kategoriassa Aiheeton | 4 kommenttia »

Notkahduksen jälkeen suomalaisten pörssiyhtiöiden kasvu on ollut vahvaa.

Suomalaisten pörssiyhtiöiden tuloskausi on tätä blogia kirjoittaessa edennyt yli puolenvälin. Ensimmäisiä johtopäätöksiä alkuvuoden menestyksestä ja tulevaisuuden näkymistä voidaan siis jo tehdä. Etukäteen ajatellen suurimman mielenkiinnon kohteena oli yritysten kannattavuuskehitys. Kustannukset ovat olleet edelleen kuluvana vuonna pääosin nousussa. Epävarmuutta lisäsi se tosiseikka, että edellisellä tuloskierroksella nimenomaan yhtiöiden tulokset jäivät odotuksia heikommaksi.

Ensimmäisen vuosineljänneksen raporttien perusteella voidaan kuitenkin jo nyt todeta, että pahimmilta peloilta vältyttiin. Suhteessa odotuksiin laajaa kannattavuuden notkahdusta ei nähty. Toki öljyn korkea hinta kiusaa muutamaa yhtiötä (esim. Finnair, Huhtamäki, Uponor) ja tiettyjen hyödykkeiden hintojen nousu toisia (esim. Atria, Stockmann), mutta yleiskuva on kuitenkin se, että yhtiöt ovat onnistuneet odotuksia paremmin siirtämään kohonneita kustannuksia eteenpäin myyntihintoihin. Myös vahva myynnin kasvu helpottaa tilannetta kannattavuuden suhteen.

Kasvua kehittyviltä markkinoilta
Kasvu on jatkunut kokonaisuudessaan vahvana. Yhteenlaskettuna raportoineiden yhtiöiden liikevaihdot ovat kasvussa ja samalla ylittäneet odotukset. Vastaava kehitys on nähty jo useana peräkkäisenä vuosineljänneksenä finanssikriisin syvimmän pudotuksen jälkeen. Tältä osin siis positiivinen kehitys on jatkunut.

Erityisen mielenkiintoisia ovat olleet ne yhtiöt, joiden myynnistä merkittävä osa syntyy kehittyviltä markkinoilta. Vuoden 2010 tilinpäätösten perusteella voidaan laskea, että noin 20 suomalaisen pörssiyhtiön liikevaihdosta yli 15 % muodostuu kehittyviltä markkinoilta. Tässä mielessä vahvoja ovat konepajayhtiöt ja Venäjän markkinoille suunnanneet yritykset. Näiden 20 yhtiön liikevaihdon keskimääräinen vuotuinen kasvu vuosina 2010-2013 on ennusteiden mukaan lähes 7 %. Tämä kasvuvauhti on selvästi yli kaksinkertainen verrattuna niihin markkina-arvoltaan suurimpiin yhtiöihin, joiden liikevaihdosta alle 15 % muodostuu kehittyviltä markkinoilta.

Edellä kuvatusta ”rakenteellisesta kasvusta” joutuu toki maksamaan. Näiden nopeammin kasvavien yhtiöiden arvostuskertoimet ovat muuta markkinaa korkeammat. Alkuvuoden ohjeistusten nostojen (Cargotec, Metso, Nokian Renkaat), parantuneen kannattavuuden ja vahvojen saatujen tilausten perusteella tämä on kuitenkin kannattanut. Yhtiötasolla kehitys on siis alkuvuonna ollut pääosin positiivista.

Tags: kehittyvät markkinat, liikevaihto, pörssiyhtiöt, talouskriisi
Artikkeli kategoriassa Aiheeton | Ei kommentteja »

Millainen mauste on sijoittajien vastuu?
Viime aikoina soppaa on riittänyt syötäväksi lautastolkulla. Sopan lisäyrtti, sijoittajien vastuu, on mielenkiintoinen mauste. Se on helposti sulava, ei juuri polta kielenpäässä tai kitalaessa, mutta vatsassa voi tuntua myöhemmin epämiellyttävältä.

Sinällään mauste on vanha, sillä sijoittajathan joutuvat aina kantamaan taloudellisen vastuun tuotoksistaan, niin hyvistä kuin huonoista. Eduskuntavaalikeskusteluissa penättiin voimakkaasti sijoittajien vastuuta ja käännettiin huomio itse asiassa toisaalle, pois mausteen kasvualustasta.

Pitääkö lusikka ottaa kauniiseen käteen, vaikka vastassa on valtio?
Portugalin tukipaketin väittelyssä on tuotu voimakkaasti esiin tarve vaatia sijoittajia kantamaan vastuunsa. Jos kysymyksessä olisi yksityinen yritys tai pankki, asia olisi itsestäänselvyys: rahoittaja tai sijoittaja kantaa aina tappioriskin.  Jos yritys hakeutuu konkurssiin, rahoittajat pyrkivät varmistamaan ainakin osan saatavistaan joko lainojen uudelleen neuvotteluin tai pahimmassa tapauksessa omaisuuden realisoinnin myötä. Ne sijoittajat, joiden etuoikeusasema on heikompi, odottavat vuoroaan ja sitä mitä sijoittajat, joilla on nk. seniorioikeus, saavat ensin konkurssipesästä. Näin siis yrityksen kohdalla.

Tilanne onkin kimurantimpi, kun kysymyksessä on valtio tai paremminkin euroalueen valtio. Tunnetusti valtion kanssa on hankala neuvotella.  Poikkeuksena tästä ovat  suureen suosioon tulleet Kehittyvien maiden lainat ja velkapaperit. Näiden instrumenttien hintoihin ja tuottoihin on jo ”oletuksena” sisällytetty riski maksuhäiriöistä (default-tapahtumasta), riskistä lainojen uudelleenjärjestelyille jne. Kokemuksiahan tästä on lähihistoriasta: mm. vuonna 2000 Argentiina, vuonna 1998 Venäjän velkakriisi sekä 1980-luvulla Latinalaisen Amerikan maiden velkakriisit, joiden seurauksena luotiin pelastusinstrumentiksi ns. Brady-lainat. Mutta miksi euroalueen lainoissa sijoittajan vastuu on niin vastenmielinen mauste juuri nyt?

Isot edellä, pienet perässä sopankeittäjinä
Jos muistaa euroalueen synnyn Maastrichtin vakaussopimuksineen, niin silloinhan luotiin ”luottokelpoisuudeltaan erittäin laadukas, maailman suurin valtiolainamarkkina”, joka paransi huomattavasti sijoittajien mahdollisuuksia hajauttaa riskejä lähinnä omasta maastaan, muihin korkean luottokelpoisuuden valtiolainoihin. Ennen finanssikriisiä (pienet) korkoerot johtuivat lähinnä pienempien maiden valtiolainojen heikommasta likviditeetistä. Euroaluehan on yhtenäinen talousalue, jolla on yhteinen valuutta sekä yhteinen keskuspankki, joka valvoo euroalueen taloudellista vakautta rahapolitiikan keinoin.

Finanssipolitiikan keinot toki säilyivät kunkin jäsen maan hallituksilla, mutta vakaussopimuksen sanktioineen uskottiin pitävän hövelimmät toimijat kurissa. Niin siinä tietenkin kävi, että mitä isot edellä sitä pienet perässä. Saksan ja Ranska aloittivat lipsumisensa, minkä seurauksena sääntöjä höllennettiin ja seurauksethan tiedetään. Pitkä matka on kuljettu finanssikriisistä, Kreikan, Irlannin kautta Portugaliin. Nyt ollaan tilanteessa, jossa Portugalin tilanteen laukaisemiseksi tarvitaan väliaikaista vakausmekanismia, mutta yllättävänä lisämausteena ollaankin lisäämässä sijoittajien vastuuta.  Vastuuhan tulee voimaan, kun pysyvä vakausmekanismi otettaisiin käyttöön vuona 2013.

Perusraaka-aineet eivät enää houkuttele
Vastuunkannon peräänkuuluttajat kysyvätkin, miksi sijoittajien pitäisi päästä kuin koira veräjästä. Eivät muuten pääse. Nykyinen euroalueen kriisi on jo nyt tullut kalliiksi sijoittajille, eli taloudellinen vastuu on realisoitunut monille pankeille, eläkeyhtiöille ja rahastoille. Ongelma syntyy, kun euroalueen valtiolainat, jotka ovat ns. perusraaka-ainetta monien suursijoittajien (mm. pankkien, eläkeyhtiöiden ja -rahastojen ja vakuutusyhtiöiden) vakavaraisuuden kannalta (mm. katevaatimukset),  eivät nykyisessä epäselvässä tilanteessa ole edes pakon edessä houkutteleva vaihtoehto.

Kun sijoittajien vastuuta peräänkuulutetaan juuri nyt, itse asiassa pahennetaan tilannetta entisestään. Portugalin mahdollisuudet saada rahoitusta heikkenee, sijoittajien tappiot pahenevat ja epäluulo poliittisia päättäjiä kohtaan kasvaa entisestään. Samalla luodaan entistä suurempi riski ”kaikkien finanssikriisien äidille”.

Miten välttää vatsanväänteet?
Miksi sijoittaja rahoittaisi euromaita tulevaisuudessa? Euroalueen valtioiden lainamarkkina on muuttunut parissa vuodessa maailman suurimmaksi luottomarkkinaksi, jossa normaalin luottoanalyysin lisäksi sijoittaja joutuu huomioimaan poliittisen riskin.  Kun kysymyksessä on yksittäinen maa, esimerkiksi kehittyvillä markkinoilla, riskin arviointi on “helpompaa”.  Tilanne muuttuu oleellisesti, kun vastaan tulee ”yhtenäinen” talousalue, jolla on yhteinen rahapolitiikka, mutta toisistaan poikkeava finanssipolitiikka sekä sata ja yksi poliittista mielipidettä. Sijoittaja muuttuu ajopuuksi, eikä silloin analyyseistä ole paljon hyötyä.

Olisiko helpompaa keskittyä laadukkaampaan luottomarkkinaan eli hyvälaatuisiin yrityslainoihin?  Korkoriski on kutakuinkin sama, luottoriski helpommin hinnoiteltavissa mallinnettavissa ja jos huonosti käy, yrityksen kanssa on helpompi neuvotella. Jos lisäksi tavoittelee korkeampaa tuottopotentiaalia ja hyväksyy samalla korkeamman riskin maksuhäiriöstä, tarjolla on tällöin high yield -yritysten lainat, jotka ovat parempi vaihtoehto kuin Kreikan valtion lainat. Valtiolainapuolella taas vaihtoehdoiksi voisivat tulla Kehittyvien maiden joukkolainat, joissa sijoittajan vastuu on leivottu lähtökohtaisesti hintoihin, eikä ikäviä yllätyksiä pääse syntymään.

Poliittisen vastuun taikayrttiä ei tule unohtaa
Euroalueen valtioiden lainat tulevat kuitenkin olemaan merkittävä osa kaikkien sijoittajien sijoitusportfolioita. Sopan maustamisessa ei siis kannata säästellä: sijoittajien vastuun korostamisen lisäksi joukkoon tulee heittää yhtälailla reilu annos poliittista vastuuta.

Tags: euroalue, kreikka, Portugali, talouskriisi
Artikkeli kategoriassa Aiheeton | Ei kommentteja »

Osakemarkkinoilla on groteski nyrkkisääntö, että osakkeita kannattaa ostaa, kun ”veri virtaa kaduilla”.  Tämä nyrkkisääntö on kuitenkin toiminut varsin heikosti alkuvuonna 2011 kaikista onnettomuuksista ja hädästä huolimatta. Tunisian tai Egyptin vallankumous, Libyan sisällissota tai Japanin tsunami ja ydinonnettomuus liikuttivat osakemarkkinoita vain vähän. Ehkä nämä humanitääriset kriisit ovat liian paikallisia heilauttaakseen markkinoita?

Kriisitekijöitä on kuitenkin alkuvuonna ollut paljon myös taloudessa. Öljy on noussut 120 dollarin barrelihintaan, Kiina on suitsinut luotonantoa, Yhdysvalloissa asuntomarkkinat lahoavat ja työttömyys vaivaa. Euroopassa valtioiden velkapommi kasvaa ja globaali raaka-ainehintojen nousu leikkaa yritysten kannattavuutta.

Mikään edellä mainituista tekijöistä ei yksinään tai yhdessä ole saanut aikaan kuin vähäistä liikettä osakemarkkinoilla. Alkuvuoden aikana eurooppalaiset osakemarkkinat ovat nousseet noin 2 %. Alimmillaan on käyty 5 % alle ja ylimmillään 6 % yli vuoden alun tason. Pientä värinää vain siis.

Osakemarkkinoilla on toki paljon tekijöitä, jotka tarjoavat tukea kriisin hetkillä ja pelon kalvaessa.  Osakkeiden arvostus on alhainen historiaan nähden ja absoluuttisesti. Esimerkiksi Euroopassa P/E (osakkeen hinta suhteessa odotettuun tulokseen) on tälle ja tulevalle vuodelle 11x- ja 10x-tasoa. Osinkotuotto on keskimäärin 3.8 %. Lisäksi yritysten tulokset näyttävät kasvavan, joskin osin kehittyvien markkinoiden ja kulusäästöjen turvin. Osakkeiden voi toivoa tarjoavan myös inflaatiosuojaa, jos yritykset onnistuvat nostamaan hintojaan kuluttajille.

Vuonna 2011 hätä on ollut suuri maailmassa. Osakemarkkinoihin kriiseillä on ollut yllättävän pieni vaikutus.

Positiiviset ja negatiiviset tekijät ovat toistaiseksi tasapainottaneet toisensa melko hyvin. Luottaisin kuitenkin sijoittajien hermoiluun ja lyhytnäköisyyteen jatkossakin. Kreikka, Irlanti, Portugali ja Espanja voivat hyvinkin vielä tarjota osakemarkkinoille heilahduksia, sillä todellisia ongelmia on toistaiseksi lähinnä lykätty. Samoja hetkiä voivat tarjota keskuspankit virheillään, öljyhuolet tai mikä tahansa edellä mainituista talouden ongelmista. Riskien kasa on melkoinen ja heiluva. Alhainen arvostus lohduttaa kuitenkin pitkäjänteistä sijoittajaa. Aika tankata lisää osakkeita on ehkä huomenna!

P.S. Esimerkiksi Punainen Risti tarjoaa hyvän kanavan  lahjoittaa rahaa Japanin ja muiden kriisien uhreille.

Tags: osakkeet, sijoittaminen, talouskriisi
Artikkeli kategoriassa Aiheeton | Ei kommentteja »

Mihin asti nykyiset sukupolvet voivat ottaa tulevilta förskottia?

Viime keväästä asti Euroopan velkakriisiä on taivasteltu uutisissa, pääkirjoituksissa, kolumneissa, blogeissa, kahvipöydissä ja varmaan saunan lauteillakin.

Valitettavasti uusi vuosi tuskin vaihtaa levyä, sillä ongelmien ytimeen ei oikeastaan ole vielä päästy lainkaan. Useimpien maiden tapauksessa perusongelma on nimittäin menetetty kilpailukyky, jota ei pelkästään EU:n tukipäätöksillä takaisin saada.

Kyse on hurvittelun ja kurinalaisuuden herkästä tasapainosta, jota myös vaihtotaseeksi kutsutaan. Vaihtotaseen vajehan tarkoittaa, että kansantalous kuluttaa enemmän kuin tienaa eli ahneus ylittää oman maan tuotantokyvyn. Monissa nykyisissä kriisimaissa tällainen ylenpalttisuus on kovin pitkään ollut niskanpäällä: Kreikassa ja Portugalissa vaihtotaseen alijäämä on viimeisen 30 vuoden aikana ollut keskimäärin yli 5% BKT:sta ja USA:ssakin liki 3%.

Väliaikaiset vajeet ovat toki sallittuja maille, joilla on tarjota uskottava tulevaisuuden kasvulupaus. Nykyinen sukupolvi voi kohtuudella ottaa tulevilta polvilta ”förskottia”, mikäli samalla investoidaan uusiin tuotantomahdollisuuksiin sekä parempaan tuottavuuteen ja kilpailukykyyn.

Teollisuusmaissa nämä uskottavuus- ja kohtuuskriteerit eivät kuitenkaan ole täyttyneet. Teollinen tuotanto on kiihtyvällä vauhdilla paennut kehittyviin talouksiin, kun taas jälkipolvilta otettu ”elintasolaina” on pääosin ulosmitattu kulutukseen. Förskottivuosina kasvulupaus lunastettiin lähinnä finanssisektorilla ja asuntomarkkinoilla, joiden villiintyminen nostatti varallisuusarvoja ja sai ihmiset tuntemaan itsensä fantastisen vauraiksi.

Nyt kun valtiot eivät voi enää velkaantua – ja siten osaltaan ylläpitää korkean elintason illuusiota – on nimelliselle vauraudelle alettava taas etsiä reaalista vastetta. Prosessi on sitä kivuliaampi ja kestää sitä kauemmin, mitä hitaammin talouksien kilpailukyky paranee. Voi olla, että elintason pitää ensin laskea, jotta se voisi taas nousta. Osasta saavutettuja etuja on todennäköisesti luovuttava, jotta uusia voitaisiin taas saavuttaa.

Sijoittajille on kylläkin luvassa jälleen mitä mielenkiintoisin vuosi. Toistaiseksi talouden elpyminen ruokkii optimismia, mutta mitä pidemmälle vuosi etenee, sitä enemmän joudutaan pohtimaan, miten voimakkaasti budjettileikkaukset lopulta syövät teollisuusmaiden talouskasvua. Kuten Tomppa Liljeström omassa blogikirjoituksessaan ennakoi, poliittiset riskit ovat vahva kandidaatti alkaneen sijoitusvuoden hallitsevaksi teemaksi.

Suomalaisina voimme ottaa tulevaisuuden vastaan kohtuullisen luottavaisina – meillä asiat ovat sittenkin verrattain hyvällä tolalla. Haluan toivottaa kaikille blogimme lukijoille oikein hyvää ja menestyksekästä vuotta 2011!

Lue myös blogit:

Heikki Urpelaisen Hämärät velat talouden jarru
Tom Liljeströmin Vain vienti voittaa velan

Tags: euroalue, kilpailukyky, talouden tasapainottaminen, talouskriisi, velkakriisi, ylivelkaantuminen
Artikkeli kategoriassa Aiheeton | 2 kommenttia »